Sivuaineena käsityökasvatus: 2012

"Marskin soiva perintö" otsikolla Seura 44/2012

Käsiini osui artikkeli Seura lehdestä. En yleensä lue koko lehteä, mutta jostain syystä selaisin lehteä, koska se oli ilmaantunut kotini keittiön pöydälle.
Silmiini kiinnittyi juttu/artikkeli Marskin soivasta perinnöstä ja tarinasta soitinrakentaja Kari Niemisestä. Kun Hietaniemen hautuumaalta oli kaadettu syreenejä, niin ne päätyivät soitinrakentajalle, ja juuri Marsalkka Mannerheimin haudalta kaadetusta syreenistä hän oli valmistanut kitaran "Marskin kuusikielinen". Tosin kitarassa oli myös muitakin puulajeja kuten vaahteraa ja haapaa Itä-Suomesta, visakoivua Itä-Suomesta, Vuoristojalavaa Helsingistä, kuusta Pohjois-Suomesta ja jopa hirven sääriluuta Pohjois-Suomesta. Meillä juuri oli puuteknologian tentti ja kun luin tenttiin eri puulajeista, niin mieleeni muistui tämän kitaran tarina. Kuinka paljon meillä Suomessa on hienoja ja kauniita puulajeja, joita voisimme hyödyntää juuri niinkuin Kari Nieminen. Tämä esimerkki tuo erityisesti mieleen käsityön merkitykset, ja joista Marla-Leena Rönkkö on väitellyt 2011.Opettajakoulutuksen opiskelijoiden käsityölle antamat merkitykset ja niiden huomioon ottaminen käsityön opetuksessa.Marjaleena Rönkkö on väitöskirjassaan selvittänyt millaisia merkityksiä käsityöntekijä antaa käsityölle käsityöprosessin aikana. Käsityöntekijöiden käsityöprosesseissa korostuvat käsityöprosessin ja sen lopputuloksena valmistuneen käsityötuotteen henkilökohtaisuus. Rönkön tutkimuksen perusteella voidaan osoittaa, että käsityöntekijät voidaan jakaa neljään orientaatioryhmää käsityöprosessin aikana annettujen merkitysten perusteella: käsityötuote, -käsityötaito, -käsityöperinne- ja käsityöilmaisuorientoituneisiin. Käsityötuoteorientoituneet aloittavat käsityöprosessin päättämällä minkä käsityötuotteen he valmistavat. Käsityötaito-orientoituneet motivaatio syntyy oman taidon kehittämisestä ja näyttämisestä. Käsityöperinneorientoituneet löytävät motivaationsa käsityöperinteen vaalimisesta. Käsityöilmaisuorientoituneet suhtautuvat elämyksellisesti käsityön tekemiseen, jolloin prosessi perustuu tekijän kokemuksiin, muistojen vaalimiseen, tunteiden ilmaisemiseen ja identiteetin vaalimiseen. Motivaatio syntyy itseilmauksellisuuden kautta.

Voisiko siis tätä Kari Niemisen kitaran merkitystä hyödyntää opetuksessa?

Puukon valmistus alkoi hiiliteräspalan hitsaamisesta kiinni metallitankoon, jotta terää on helpompi työstää eli takoa.

Ahjo tulelle.

Suunnittelin terän muodon 1:1 ja piirsin sen paperille. Teen vuolupuukon, jonka terä on lyhyt ja kapea.

Aloitin takomisen tekemällä hiiliteräkseen noin yksi kolmas osan kohtaan loven, josta alkaa ruodin valmistus. Innostus oli yhtä kuuma kuin ahjon tulipesä ja kävikin niin, että puolet terästä suli ja lopulta terä irtosi metallitangosta. Eikun uudestaan.

Aloitin siis alusta. Leikkasin hiiliteräsaihion konesahalla ja hitsasin Migillä uuden metallitangon teräaihioon kiinni ja työ alkoi alusta. Ensin loven takominen alasimen reunaan vasten n. kultaisen leikkauksen kohtaan. Taoin omaani kuitenkin melkeo puoleen väliin, koska puukon terästä tulee lyhyt.
Ja tänään pääsin uudelleen takomaan Jussin ja Ollin työpariksi. Työpari on kultaakin kalliimpi kun on taidon oppimisessa vasta alussa. Olenkin monesti miettinyt oppimistani täällä teknisessä, ja uskon että pystyn herkästi ymmärtämään miltä oppilaasta tuntuu kun hän on ensimmäisen kerran esim. juuri opettelemassa takomista, koska ne kokemukset ovat niin lähellä myös minua.

Ruodin takominen alkaa terän ruodin muokkaamisella. Ruoti täytyy kuumentaa hehkuvaksi eli oranssinpunaiseksi, jolloin se on tarpeeksi kuumaa muokattavaksi. Jos taontavasara kilahtaa lyödessä teräkseen niin silloin tietää, että teräs on jo kylmä. Punaisen hehkuva ei ole tarpeeksi kuuma, vaan oranssinpunainen on oikea lämpötila takomiselle.

Nyt ruoti alkaa löytää muotonsa. Siitä tuli hieman pitkä, mutta sen voi myöhemmin katkaista.

Seuraavaksi terä katkaistaan kulmahiomakoneella ja hitsataan metallitanko vastaavasti ruotiin kiinni, jotta päästää takomaan itse terää.

Terän takominen alkoi terän nostolla , eli taotaan kuvan mukaisesti nuolen suuntaan. Nuoli on väärinpäinHUOM!
Terää oikastaan ja taotaan selkäpuolelta niin kauan kunnes terä alkaa nousta ja löytää oikean muotonsa.

Tähän jäi työni tänään. Näyttää enemmän leipäveitseltä kuin puukolta. Katsotaan millainen siitä seuraavalla kerralla syntyy.

Takominen on fyysistä työtä, johon oikea työasento ja oikeat otteet taontavasarasta helpottavat huomattavasti työskentelyä. Itse tein kaikki virheet ja käteni tuli hirmu kipeäksi, joten muistin sen kun jatkoi uudelleen puukon takomista.

Kun terän muoto viimein miellytti minua, niin suoruuden pystyi helposti tarkistamaan alasimen päällä. Vielä muutama lämmitys ja isku, niin puukon terä on valmis. Tosin terän alkupää ei onnistunut ja jouduin sen suoristamaqan kulmahiomakoneella. En tiedä onko se kovinkaan sallittua näin käsin taotussa puukossa, mutta tein sen kuitenkin.

Lopuksi täytyi tehdä normalisointi, jolla poistetaan terän jännitykset eli kuumentaa koko terä austenttiselle lämpötilaan ja antaa terän hitaasti jäähtyä hiilien seassa.
Ja tältä viimein puukon terä näytti ennen hiontaa. Terästä tuli kyllä melko ohut, taisin innostua takomaan hieman enemmän kuin oli tarkoitus. Ja tajusin että ruoti olisi ollut parempi vuolupuukossa terän keskellä.Nyt se on ikäänkuin terän selän jatkona.

Nyt oli siis hionnan vuoro ja nyt ymmärrän myös miksi joissakin puukoissa on jätetty ikäänkuin takomisjäki näkyviin ja vain leikkaava osa on teroitettu. Kylläpä hiominen on kovaa puuhaa näin koneellakin. Ja uhkaavasti terä vain ohenee ja ohenee. Minun puukostani tulee siis sievä ja siro. Ehkäpä sitten ensi keväänä kun ei ole mitään tekemistä teen uudemman hieman paksumman. Nimittäin tein toisenkin puukonterän, joka syntyi ensimmäisen sulaneen terän jämäpalasta ja siitäkin tuli ohut "filerointiveitsi". Ei siis ihme että käsikin oli kipeä :DDDDD

Terän teroitus tahkolla. Teroitus tapahtuu aina selkään päin. Jatkuva liike kärjestä tyveen molemmin puolin. Hiontaleveys noin 10 mm läpi terän. Kun lopettaa teroittamisen, täytyy muistaa poistaa myös hiontavesi!

Ja sopiva puukon terän kulma on 20-25 astetta. Ei ihan mennyt niinkuin "strömsössä", joten fileiointiveitsi taitaa tästä tulla todellakin (15 astetta).

Terän seuraava työvaihe on karkaisu, jolla saavutetaan terän kovuus. Terää lämmitetään asetyleenivoittoisella liekillä (sinertävä)

ja terä lämmitetään kirkkaan hehkuvan punaiseksi.

ja terä kastetaan hitaasti jäteöljyyn.

Karkaisu on onnistunut kun terää viilaa niin ääni on kuin lasia hioisi.

Terä hiotaan hiomapaperilla ennen päästöä ja huuhdotaan ylimääräinen öljy pois.

Ja vielä sähköuunissa loput jännitykset terästä pois eli päästö. Terä lämmitetääm 235 astetta oljenkeltaiseksi ja sitten annetaan jäähtyä

Puukon kahvan tekeminen alkaa helan valmistuksella. Helamateriaalina on messinki, joka on minulle hyvin mieluinen, koska tykkään kullan ja kuparin väristä.

Helamessinki myydään tankona, joka maksaa x euroa / mm. Ja työ alkoi helan leikkaamisella konesahalla. Tosin sahasta oli leikkausnesteet kaikonneet, joten niitäkin piti lisätä Keimon avustuksella. Opin siis senkin kikan tänään ohimennen. "Leikkausneste" sekoitetaan veteen ja sekoitussuhde n. 1:5.

Helaan porasin reiän keskelle ja sitten alkoi hiominen pienellä kynsiviilalla, Ja sitä hiomista riitti.

Välillä piti hioa myös ruotia ja suoristaa ruodin ja terän yhdistynmiskohtaa. Tämä vaihe on melko työläs.

Mutta lopulta se on valmis.

Ja nyt kahvan kimppuun.

Tein puukkoihini kahvan kriikunapuusta. En ollut aikaisemmin tehnyt siitä mitään. Yllätys oli, että kun puuta sahasi vannesahalla, niin siitä tuli voimakas karamellin tuoksu ja todellakin hieno tuoksu. Mökillämme kasvaa kriikunapuita, joten ollaan otettu talteen vuosien aikana paksuimmat oksat ja nyt pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan mitä puusta voisi saada aikaan. Ainakin mahtava tuoksu. "Kriikunapuu" hajuvesi olisi minun mieleeni.

Eli karkea muoto kahvasta ja sitten upotus. Sain apua Jussilta, kun hän oli jo tehnyt tämän vaiheen. Eli ruoti kuumennettiin hehkuvan punaiseksi ja

ja upotus kuumana kahvaan. Aah mitkä makeat "käryt". Kahvaan porasin alkureiän, jotta upottaminen olisi helpompaa, en teidä onko se oikea oppisesti tehty, mutta tein niin.
Aika kovaa sai painaa. Useampaan kertaan kahvaa kuumensin ja painoin reikään ja lopulta haluttu syvyys oli saatu aikaiseksi. Tosin hieman ruotia hion myös lyhyemmäksi., jotta terä upposi helan ja nahkan kanssa sopivaan syvyyteen.

Terän ja helan väliin tulee vielä palanen nahkaa, jotta liimaaminen onnistuisi helpommin. Nahka antaa joustoakovien meteriaalien väliin.

Vahvaa "Strong" epoksi kaksikomponenttiliimaa ja puristuksiin.
Annoin kahvan kuivua vuorokauden.

Ja muotoilua nauhahiomakoneella.Tässä kohtaa täytyy olla varovainen, koska koneessa on tehoa ja helposti tulee hiottua "yli".

Lestan valmistus leppäpuusta. Leppä on pehmeämpää, joten talttaaminen on helpompaa.
Ensin kopioidaan terän muoto.

Ja sitten taltalla puukolle sopiva kolo.

Tupen ompelu, alkoi ensinnäkin nahan liottamisella.
Liotin noin 3 tuntia. Halusin tupen yläreunaan päärmeen. Päärme täytyi ensin puristaa puristimilla ja tein sen virheen, että annoin puristuksen olla vain vähän aikaa, joten oli vaikeaa saada tupen yläreunan käänne kauniiksi.
Kurssikaverini Elina antoi neuvoja, että käytä puristimia hyödyksi ja kannattaa haarukalla tehdä reikien paikat ennen ompelua. Ja se todellakin kannatti. Reikien tekemiseen meillä on opettajamme Tuomaksen tuoma "naskali" (käsintehty sukukalleus), jolla on erittäin helppo saada nahkaan reiät.

Ja ompelulankana pikilankaa, joka on erikoisen kestävää ja vahvaa. Ompelu tapahtui kahdella neulalla ja tikkipistoin vuorotellen molemmista suunnista. Tällöin saumaa on helppo kiristää ja siitä saadaan tiivis.

Ja lopuksi tekijän signeeraus.

Minull ekävi kuitenkin niin, että valmistamani puukot ovat veitsiä, koska niistä tuli ensinnäkin liian ohuita , jolloin terä joustaa ja toiseksi ne ovat liian teräviä.Katsotaan jääkö aikaa vielä uuden valmistukseen.

Kaikenkaikkiaan prosessi on ollut huikea. Opettajamme Tuomas Olli demostroi puukonteon ja hän valmisti yhdellä harjoituskerralla puukon silmiemme edessä. Silloin puukonvalmistus näytti erittäin helpolta ja yksinkertaiselta. Toki se ammattilaiselta onnistuukin, mutta oli haastavaa ensinnäkin saada taottava terä pysymään metallitangossa kiinni, kun hitsausauma lämpenee terää lämmittäessä ja kappaletta täytyisi vielä takoa. Lisäksi metallin sopiva hehkuva lämpötila taottaessa, joskus se oli liikaa ja joskus se oli aivan liian vähän. Työasennollakin on paljon merkitystä: takominen on hyvin fyysistä, käsi väsyy helposti ja selkä vääntyy mutkalle ja se näkyy myös takomisen jäljessä. Lopulta karkaisut ja päästöt ja hiominen ovat kaikki valmistuksen osavaiheita, joissa voi helposti pilata työn. Puukon valmistukseen liittyy paljon hiljaista tietoa, jonka voi vain tekemällä kokea ja ymmärtää.

Tuunasin hieman puukontuppiani. Jotain naisellista pittää olla!